Hmmh..

Sitten taas valittamaan :)

Mistähän sitä tällä kertaa aloittaisi..hmm..ehkäpä hyppään vaan suoraan tähän kyseiseen hetkeen. Tulin taas parvekkeelle istumaan, sisällä kun kuolisin kuumuuteen. Täällä on sentään seuraakin; kiitettävän kokoinen parvi hyttysiä.

Uni on taas unohtanut minut. Ilmeisesti sekin on minuun kyllästynyt, hylännyt.
Kävin pienellä kävelylläkin, jos siitä vaikka olisi jotain apua ollut. Selkeestikään ei auttanut.

Eksyinpä jopa hautausmaalla käymään. Ensimmäistä kertaa kävin yksin ja vapaaehtoisesti isäni haudalla. Se ei ollut edes vaikeaa, vaikka niin olin luullut. Itseasiassa koko käynti ei herättänyt juurikaan tunteita. Lähinnä vain ihmetystä siitä, miksi haudoilla käydään. Mitä siellä edes kuuluu tehdä?!

Luonnollisesti iski myös jonkinlainen ikävä ja kaipuu, mutta luulen olevani jo turtunut siihen. Kaipaan häntä kuitenkin edelleen lähes päivittäin, mutta ei se siltikään vaikuta toimintaani. Sekin kaikki on vain osa minua, ja luulen senkin olevan täysin normaalia -onhan kuolema kuitenkin iso asia, joka jättää jälkensä.

Hautakivessä olevat päivämäärät saivat kuitenkin jopa pienen hymyn aikaiseksi. Syntymäpäivä kun muistutti minua jostain tärkeästä ja ihanasta. Eräästä isosta ja hienosta asiasta elämässäni. Henkilöstä, jonka tapasin ensimmäistä kertaa samanmoisena päivänä (vaikkakin aika monta vuotta myöhemmin ;)). Hänestä, joka saa minut päivä päivältä tuntemaan itseni enemmän ihmiseksi.
Kyllä minä vielä uskallan!

Ajatukset hukkuvat ja harhailevat taas niin kovasti, että edes kirjoittaminen ei ota onnistuakseen. En pysty tällä hetkellä ilmaisemaan tunteitani edes näin. Teksti on tökeröä, eikä sisältökään saanut ansaitsemaansa ..hmmh.. enpä nyt edes keksi sopivaa sanaa..siispä vain ansaitsemaansa.

Tässä kuitenkin jotain tästä päivästä.

Kiitos ja anteeksi!