Virheitä, erheitä ja teräsovia

Kovasti sekaisin on taas ihmisen pää. Viimeyön vietin taas pitkästä aikaa täysin valvoen, enkä edes tiedä miksi. Sen kuitenkin tiedän, ettei se tehnyt kovinkaan hyvää jo ennestään sekavalle ajatusmaailmalle.

Tuntuu taas siltä, että kaikki päänsisäiset häiriötekijät tunkeutuvat pintaan kerralla. Mistään ei saa otetta, mutta silti ne jäävät jonnekin tajunnanreunoille kummittelemaan, huhuilemaan, muistuttamaan olemassaolostaan.

Joudun vain toteamaan, että teen elämästä kovin vaikeaa itselleni. Helpommallakin kai pääsisin, mutta kun en osaa. Pyöritän kaikki elämäni aikana tekemäni virheet ja erheet aina uudeksi keitoksi. Kunpa voisinkin vain myöntää itselleni, että virheitä sattuu eikä aina voi onnistua. Hyvällä tarkoitetut asiat voivat joskus tuottaakin tuskaa. Ihminen on erehtyväinen, miksen siis minäkin voisi olla? Aivan kun ne virheet sitten korjautuisivatkin, kun niitä tarpeeksi katuu!!

Aina on hoettu, ettei saa mennä siitä mistä aita on matalin. Tätä olen tainnut kyllä noudattaa liiankin tehokkaasti. Etsin sen kohdan josta en varmasti pääse yli, ali taikka ympäri. Kuljen törmäillen minuuden teräsoviin, jotka joka kerta saavat pahempaa jälkeä aikaiseksi. Kuinkahan monta ovea kestän ennen totaallista murtumista. Paloja on kuitenkin lohkeillut jo huomattavan paljon. Toivottavasti joku keräilisi niitä talteen, vaikka edes omaksi hyödykseen.

Enkä edes taida kokea itseäni minkään arvoiseksi.

Jospa huomiseen mennessä olisin saanut edes yhden häiriötekijän piilotettua takaisin mieleni sokkeloihin. Lukita jonkun teräsoven taakse, edes hetkeksi.