Hey!
Hei taasen!
Tovi on taas vierähtänyt edellisestä kirjoitustuokiosta; pahoittelut siitä (lähinnä itselleni :)).
Asioita on taas tapahtunut turhankin paljon, enkä edes halua kaikkea muistaa. Yritän tästä lähin muistaa vain hyviä asioita, koska muuten en yksinkertaisesti jaksa! Elämä tykkää heitellä minua liikaa..
Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että elämä hiukan tasaantuisi. Vaikka periaatteessa tasaista se on ollutkin, liiankin! Ehkä juuri siitä syystä kaikki asiat tuntuu niin kamalan suurelta, suhteettoman suurelta. Tahtoisin juurtua, edes hieman, jotten olisi aivan tuulien riepoteltavana.
Samalla tahtoisin kaiken ylimääräisen pahan pois, jotta polkuni olisi keveämpi kulkea.
Kaikesta huolimatta olen aivan tyytyväinen ja onnellinen elämääni. Vastoinkäymisiä tulee, ja se kuuluu elämään. Ilman surua ei myöskään ole iloa, eikä mahdollisuutta nauttia elämän pienistä ihmeistä.
Tosin viime aikoina suurin osa hyvästä on hukkunut pulloon. Tai pulloihin. Tehokas keino saada paskasta olosta entistä paskempi! Pienen hetken hauskuus muuttuu aamuun mennessä tuhatkertaiseksi ahdistukseksi, jota voi hetkeksi helpottaa uudella pullolla jne..
TARVITSEN LISÄÄ ITSEKURIA!!
Näillä toiveilla ja ajatuksilla matkaan viikonlopun ylitse,
ehkä ensiviikolla asiat on jo toisin :)

1 Comments:
[url=http://www.onlinecasinos.gd]Online casinos[/url], also known as settled casinos or Internet casinos, are online versions of famed ("confrere and mortar") casinos. Online casinos concurrence gamblers to dissemble and wager on casino games with the grant-money the Internet.
Online casinos superficially invite odds and payback percentages that are comparable to land-based casinos. Some online casinos home in on higher payback percentages with a adopt m‚echelon sense games, and some win ended known payout satiety audits on their websites. Assuming that the online casino is using an aptly programmed unspecific uncountable generator, note games like blackjack up past an established admit edge. The payout disinterest as a replacement in the enlist of these games are established through the rules of the game.
Assorted online casinos certify perceivable or be true their software from companies like Microgaming, Realtime Gaming, Playtech, Intercontinental Underhandedness Technology and CryptoLogic Inc.
Lähetä kommentti
<< Home